maanantai 26. huhtikuuta 2010
26.04.2010
Lauantaina sitten menin iskän kanssa käymään uimassa. Viime viikolla uiskentelin siis jopa kolme kertaa, jumpan ja tanssin lisäksi. Ja sunnuntaina kävin vielä juoksemassa lyhyen lenkin. Tosin tuosta lenkistä iso osa oli kävelyä, mutta haluan aloitella rauhallisesti, ettei into lopahda samaan tahtiin kuin kunto. Kauheaa puuskutusta sain kyllä jo aikaan noilla pienilläkin juoksu pyrähdyksilläni. Mun piti ottaa sykemittari mukaan, mutta unohdin sen ja muistin vasta kun olin jo ulkona, enkä viitsinyt kääntyä ja palata sitä hakemaan. Sen verran rennosti kuitenkin kuljin, etten usko kaloreita palaneen kovin massiivisia määriä.
Lauantaina tuli leivottua kavereiden kanssa munkkeja, nam ja niistä tuli kyllä todella herkullisia! Nam! Tuona päivänä tuli kyllä vähän mässäiltyä liikaa! Kaveri toi M&M:ssejä tuliaisiksi laivareissultaan, yksi kaveri toi keksejä ja simaakin kului monta pulloa. No herkkujen vastapainoksi dippailtiin kasviksia, jos tuosta jotain positiivista haluaa hakea. Jäätelölläkin tuli tuolloin herkuteltua.
Ja noiden herkuttelujen ja eilisillan leivänhimon jälkeen en käynyt tänään vaa'alla, mutta huomenna pitää taas uskaltautua katsomaan mitä se monsteri näyttää. Totesin, että aikamoisen rypistyksen joudun tekemään jos haluan pudottaa painoni tuonne 65kilon tuntumaan iskän juhliin mennessä kun viikkoja on enää viisi ja viime viikolla painoa ei pudonnut nimeksikään. Noh, eteneminen tapahtuu omaan tahtiini ja olen koko ajan tyytyväisempi siihen mitä näen peilistä, vaikka vaaka ei kovin upeita lukuja mulle väläyttelekään.
Nyt mutustelen salaattia iltapalaksi kun tulin juuri step-jumpasta. Ensi viikolla eikä enää koko keväänä pidetä tuota step-tuntia, jolla olen nyt tottunut käymään, joten pitää keksiä sille joku korvaava jumppa, jossa saisi vähän tuota lihaskuntoa harjoitettua. Juoksulenkille yritän viimeistään torstaina mennä, mutta huomenissakin kyllä olisi aikaa jos vaan saan kiskottua itseni sohvalta ylös.
torstai 22. huhtikuuta 2010
22.04.2010
Huomenna menenkin taas uimaan heti koulun jälkeen, jee! Keskiviikkona tuli uitua 1.6km. Toivottavasti jossain välissä kehittyisin ja ehtisin uida kaksikin kilometriä tunnissa. Ensi viikolla alkaa sitten myös juoksu! Toivottavasti vain kelit vähän lämpenisivät, sillä tuolla jäätyy! Tänäänkin satoi täysillä rakeita kun menin aamulla kouluun. Ja vettä satoikin sitten kotimatkalla, nice...
Tän päivän ruokailut:
- ½ banaani, 1 weetabix, banaanijogurtti, ½ sämpylä ja oivariini
- Kalakeittoa, 2 pientä palaa ruisleipää, keijua, lasillinen maitoa, marjarahkaa
- Salaattia, 1 näkkäri, oivariinia
- ½prk maitorahkaa, ½ banaani, mansikoita
Viikonloppuna luvassa munkkien paistoa :P Nam. Pitää kyllä yrittää pitäytyä yhdessä tai kahdessa munkissa, ettei mene koko homma ihan överiksi!
maanantai 19. huhtikuuta 2010
19.04.2010
Tulin tässä pohtineeksi myös sitä, että miksi itsestä on niin vaikea keksiä positiivia juttuja. Ensin peiliin katsoessa tulee aina mieleen ne negatiiviset jutut, kuten ne mahan ylimääräiset makkarat, näppylät otsassa, isot allit ja kookas nenä. Kuitenkin kun katselee toisia ihmisiä, niin (ainakin minun) tulee ensin ajateltua, että onpa tuolla kauniit hiukset, nätti paita tai ihanan siniset silmät. Miksi sitä on itselleen niin paljon ankarampi kuin kanssaihmisille? Eikö olisi kivempi kun keskittyisi niihin positiivisiin asioihin ja jättäisi ne "huonot puolet" taka-alalle. Ja mikä sitten sitä paitsi on huono puoli? Vaikka mulla on ehkä vähän iso nenä, niin olen jo tämän 21 elinvuoteni aikana ehtinyt tottua siihen ja se on ihan okei. Huonon ihon saa piilotettua kätevästi otsahiusten alle ja tarvittaessa meikillä saa vähän virheitä piiloon. Ja onko se mahakaan nyt edes niin iso? Ehkä siinä on yksi tai kaksi vararengasta, mutta olen jo päässyt hyvään vauhtiin niiden kutistamisessa, joten ei tässä hätiämitiä. Ja sitä mitä ei voi muuttaa on turha murehtia.
Nyt listailen muutaman hyvän puolen itsestäni ja toivottavasti muutkin tekevät samoin ja keskittyvät tulevaisuudessa niihin hyviin ominaisuuksiinsa.
- Mulla on kauniit, luonnostaan melko tummanruskeat ja paksut hiukset
- Silmät ovat nätin vihreät
- Ranteet ovat sievän sirot
- Vyötärö löytyy oikealta paikaltaan ja vielä aika selvästi erottuvana
- Hampaat ovat suorat ja melko valkoiset
- Olen hyvä matikassa
- Rakastan käsitöitä ja olen niissä jopa ihan hyvä ja kehityn koko ajan
- Osaan uida hyvin
- Kuntoni kohoaa koko ajan!
- Olen kiltti ja ystävällinen ihminen
En siis olekaan niin surullinen tapaus, kuin olin luullut. Jokaisesta löytyy sekä hyviä, että huonoja puolia, eikä kukaan ole täydellinen. Eikä kenenkään edes tarvitsisi olla täydellinen, sillä täydellisyys on tylsää. Kaikki pienet virheesi ja ihanat ominaispiirteesi tekevät sinusta juuri niin rakastettavan ja yksilöllisen ihmisen kuin nyt olet. Eli turhaan mietit niitä negatiivisia juttuja. Jos haluat sen sijaan kehittää itseäsi (oppia piirtämään paremmin, pudottaa 5kg, oppia uuden kielen tai jaksaa juosta maratonin), niin tee suunnitelma ja toteuta se. Mitään ei kuitenkaan kannata tehdä verenmaku suussa ja kyyneleet silmissä, sillä elämä on liian lyhyt siihen. Tee pieniä muutoksia ja etene rauhassa, asioilla on tapana järjestyä ja elämästä kuuluu nauttia samalla.
sunnuntai 18. huhtikuuta 2010
Vähän takapakkia
Tässä lauantaina ruoat:
- Kaurapuuro maitoon keitettynä, ½ banaani
- 1 kasvispihvi, reilusti salaattia, 1 ruispala margariinilla
- 1 itsetehty pizza, täytteenä tomaattimurskaa, mozzarellaa, pestoa, avokadoa
- 10kpl hedelmäkarkkeja, 2 lasia simaa
Ehkä tuo painon nousu johtui siitä, että tuon pizzan syöminen meni aika myöhään ja se oli aika tuhti annos. Silti ottaa päähän, että yksi pizza voi aiheuttaa melkein kilon painon nousun! Sillä noita karkkeja ei tosiaan tullut kovin paljon syötyä...
Tänään ruokailu on näyttänyt tältä:
- Kaurapuuroa maitoon keitettynä, ½ banaani
- Riisiä, broileria, salaattia
- Ruispalan molemmat puolet, oivariinia
- Jäätelö
- Iltapalaksi aion syödä puolikkaan ruispalan oivariinilla ja kurkulla.
Huomenna pitää siis taas palata ruotuun noiden herkuttelujen osalta, eli ei mitään nameja tai jätskejä enää. Vähän tuo herkuttelu lipsui tänä viikonloppuna kun tänään tuli syötyä tuo jäätelö ja eilen ne karkit. Pitäisi tosiaan ajoittaa se herkuttelu vain yhdelle päivälle viikosta... Ettei se venyisi koko viikonlopun mittaiseksi :(
Huomenna taas jumppaamaan suoraan koulusta. Tiistaina ajattelin taas käväistä juoksemassa ja jos vaan jaksan niin tänäänkin voisi kyllä vielä lähteä. Keskiviikkona sitten taas uimaan. Otin iskän läppärit lainaan, joten pääsen kokeilemaan vaparin uimista niiden kanssa. Perjantaina olisi myös tarkoitus taas mennä suoraan koulusta uimaan ja illalla vielä tanssiin ja pienelle kävelylenkille kaverin kanssa. Eli ihan mukavan liikunnallinen viikko tulossa! Toivottavasti ihanan keväiset säät jatkuisivat, sillä tänään oli satanut lunta maahan, voi ei! No, kyllä se varmaan aika nopeasti sulaa pois, mutta silti vähän masentavaa.
lauantai 17. huhtikuuta 2010
17.04.2010
Nyt pitäisi alkaa pukeutua ja lähteä kaupungille päin. Mennään kaverin kanssa etsimään naamiaisasuja ja mun pitäisi ostaa morsiussatiinia korsettia varten! Kohta saan siin ampiaisvyötärön, vaikka paino jäisi junnaamaan paikalleen ;) Mutta ihanaa viikonloppua kaikille!
keskiviikko 14. huhtikuuta 2010
14.04.2010 Uintia ja ruokapäiväkirjaa
Tämän päivän ruokailu on sisältänyt:
- Kaurapuuro maitoon keitettynä, vähän sokeria ja oivariinia, ½ omena
- Kaali-paprika-salaattia, ohraa ja smetana härkää, lasillinen maitoa
- ½ prk maitorahkaa, ½ banaani ja mustikoita
- Illalla aion vielä syödä salaatin: paprikaa, tomaattia, kurkkua, salaattia, pähkinöitä, raejuustoa ja mahdollisesti yhden näkkileivän sekä lasillisen maitoa.
Nyt pitäisi alkaa väsäillä sovitusversiota juhlamekosta äidille.
Olen kyllä todella tyytyväinen itseeni, että nyt liikuntaan on tullut himo. Tai ainakin turhauttaa jos ei pääse jotenkin liikkumaan. Lenkille yritän sunnuntaina ehtiä. Ja heti kun ranska loppuu, niin alan käydä vähän useammin juoksemassakin. Kesällä pyrin sitten uimaan kaksi- ja juoksemaan kolme kertaa viikossa. Luulisi, että siinä jo kunto vähän kohoaisi. Vähän huvittaa kun muistelen ensimmäista vuottani kun asuin omillani, kun en harrastanut yhtään mitään... En liikuntaa tai mitään muutakaan... Nyt sitten harrastuksiin kuuluu jumppa, tanssi, uinti, juoksu, ranska... Eli tuntuu vähän paremmalta.
maanantai 12. huhtikuuta 2010
12.04.2010 Ruokapäiväkirja
Onpas ollut jotenkin uuvuttava päivä. Huh huh. Uusi jakso alkoi ja koko päivä oli teoriaa, joten nyt on vähän silmät ristissä ja päätä särkee. Tämä koneella olo ei ehkä kauheasti paranna tilannetta, mutta kohta pitääkin mennä tekemään kouluhommia.
Aamulla kävin vaa'alla ja paino oli 70.5kg. Eli oikein mieluinen tulos viimeviikon punnitukseen verrattuna! :) Tänään menin suoraan koulusta jumppaan, vaikka oli todella väsynyt ja laiska olo. Onneksi kuitenkin menin, sillä olo jumpan jälkeen oli kaikkea muuta kuin uupunut. Okei, jalat tutisivat, mutta se oli vain hyvä juttu. Keskiviikkona menen taas käymään uimassa.
Tässä päivän ruoat:
- Kaurapuuro maitoon keitettynä, omena
- Koulussa porkkanaraastetta, missä herneitä ja kukkakaalia, 1 peruna, nakkikastiketta, lasi maitoa
- 1 banaani
- ½prk maitorahkaa, ½ banaani, mustikoita
- aion vielä syödä hieman tomaattikeittoa ja yhden sämpylän, ettei ihan näin kevyiksi jäisi tämän päivän ruokailut
Nyt kouluhommien kimppuun. Ja illalla uni varmasti maittaa paremmin kuin hyvin!
lauantai 10. huhtikuuta 2010
09.04.2010 Ruokapäiväkirja
Eilisen ruokapäiväkirja näytti tältä:
- 1 weetabix, banaanijogurtti, ½ banaani
- Iso annos salaattia, kalapiirakkaa
- Salaattia, 1 ruispala
- Lämminvoileipä (ketsuppia, tonnikalaa, juustoa)
- Näkkileipä, oivariinia
Ens viikolla alkaa taas uusi jakso ja pääsen kouluun syömään joka arkipäivä. Ihan hyvä, niin tulee ehkä syötyä vähän monipuolisemmin. Aion sielläkin syödä paljon salaattia, mutta ihan kiva saada vähän jotain vaihteluakin tuohon ruokavalioon ja syödä kunnon lämminateria ainakin kerran päivässä.
Nyt kuitenkin ihanaa viikonloppua kaikille!
torstai 8. huhtikuuta 2010
09.04.2010
Aamulla piipahdin vaa'alla ja se näytti 70.7kg, eli ilmeisesti tuo keskiviikon paino johtui lähinnä kertyneistä nesteistä. Huhhuh. Vähän jo pelästyin, että miten olen saattanut niin paljon moskaa tungettua tosta leipälävestä sisään. Nyt siis vähän paremmat fiilikset jo. Viime päivät oon lähinnä vietellyt kotona liiviä tehden. Se alkaakin kohta olla valmis, enää helma pitäisi ommella umpeen ja kiinnittää napit ja tehdä napinlävet. Liivin tosin pitää olla tänään valmis, joten nyt mietinkin kuinka aikaisin kehtaan alkaa hurruutella ompelukoneella, etteivät naapurit tule valittamaan... Onneksi portfoliota voi tehdä myös näinä hiljaisina aamuntunteina. Ja kyllä mä viimeistään ysiltä tohon ompelukoneeseenkin tartun.
Mukava viikonloppu edessä, sisko tulee huomenna tänne viettämään aikaa. Luvassa on ainakin kaupoilla ja kirppareilla kiertelyä, kokkaamista ja leffoja ja pelejä. Tehdään tosiaan tomaattikeittoja ja sämpylöitä. Ja jälkkäriksi sovittiin, että tehdään suklaakinuskipiirakkaa. Nams. Se näyttää ja kuulostaa aika taivaalliselta... Eli taas joutuu itsekuri koetukselle, etten hotkaise koko piirakkaa... Pitää laitaa sisko syömään suurin osa, niin ei tarvitse itse tuskailla kalorienmääristä. Ja kun tuo sisko on niin hoikka, niin sillä ei pari ylimääräistä kiloa näyttäisi yhtään pahalta.
Kävin muuten eilen taas lenkillä. Lenkkeilin suunnilleen yhtäkauan, mutta matka oli hitusen pidempi ja juoksin enemmän kuin ensimmäisellä kerralla. Kyllä taas tuli puuskutettua, huhhuh. Mutta eiköhän se tästä helpotu pikkuhiljaa! Kaloreita paloi reilut 300. Edellisellä kerralla paloi noin 280kcal (jonka virheellisesti kerroin reiluksi 230kcal, mutta tarkistin sen eilen ja totesin, että oli niitä kaloreita vähän enemmän kulunut).
Mutta nyt palailen liivin pariin. Ihanaa viikonloppua kaikille! Postailen seuraavan kerran varmaankin sunnuntaina tai maanantaina.
tiistai 6. huhtikuuta 2010
07.04.2010 Punnitus
Tänään sitten kipusin sille vaa'alle... Ja lukemahan oli melko masentava 72.3kg. En edes ymmärrä kuinka sitä voi yhdessä viikonlopussa lihota kaksi kiloa!! Säälittävää touhua. Nyt kyllä tekisi mieli hakata päätä seinään kun ottaa niin pahasti päähän. Mutta eipä tuolle asialle enää voi tehdä mitään, nyt pitää vaan keskittyä syömään kohtuudella ja liikkumaan. Eilisen juoksulenkin jälkeen jaloissa jopa vähän tuntuu, ihan mukavaa kylläkin, varsinkin tuon hyvin laiskanpulskean viikonlopun jälkeen... Tänään siis luvassa kävelylenkki koululle ja takaisin, mutta muuten en ehdi liikkumaan erityisesti. Rappuset lupaan kävellä aina tulevaisuudessa sen hissin sijaan. Huomenna sitten taas lenkkipolulle, jos silloin ei vaikka sataisi kaatamalla vettä niin kuin eilen...
Ruokailut tulee tänään olemaan seuraavat:
- Kaurapuuro maitoon keitettynä, oivariinia, omena
- Salaattia, viipale kalapiirakkaa
- 1 sämpylä, porkkanaraastetta, ananasrengas, raejuustoa
- Jogurtti, pari ruokalusikallista kaurahiutaleita
06.04.2010
Tänään päivä on kulunut touhutessa. Aamun aloitin noin 40minuutin lenkillä. Juoksin osan ajasta ja kävelin osan. Kaloreita paloi reilut 230. Sykemittari pääsi taas pitkästä aikaa käyttöön. Vähän kyllä ärsyttää kun noin menkat alkoivat ja nyt en viitsi mennä uimaan. Ensi viikolla sitten taas... Tänään kävin myös ruokakaupassa ja päätin taas viikon puputtaa salaattia ja sitä kalapiirakkaa mitä jäi viime viikosta. Viikonloppuna sisko tulee kylään ja sovittiin, että tehdään tomaattikeittoja ja sämpylöitä, eli kohtuullisen kevyttä siis. Jotain herkkua kyllä leivotaankin, mutta sitä sitten kohtuudella ja nyt aion jättää ne karkit ostamatta ja syödä vain sitä leipomusta mikä taiotaan.
Tämän päivän ruokailut ovat olleen seuraavanlaiset:
- 2 näkkileipää, oivariinia
- Salaattia: tomaatti, kurkkua, jäävuorisalaattia, 1/4 avokadoa, raejuustoa, 1 ananasrengas, pähkinöitä
- ½prk maitorahkaa, ½ banaani, 1 ananasrengas
- ja illemmalla syön vielä viipaleen sitä kalapiirakkaa
Huomenna pitää käydä ostamassa lankaa, kävin jo tänään ostamassa vihreää, mutta typerä kun olin niin en tajunnut että ruskea lankani on turhan vaaleaa ja pitää sitä käydä nyt vielä huomenna ostamassa ennen kuin menen kouluun. Koulusta sitten tulen suoraan kotiin ja yritän saada sen liivin kirjailut valmiiksi ja ommella alavaran kiinni vuoriin. Torstaina on sitten taas vapaapäivä ja ajattelin sillon myös käydä juoksulenkillä kun sinne uimaan ei vielä ole asiaa. Ja sillon olisi kanssa tehtävä liivi nappeja ja napinläpiä vaille valmiiksi. Ja illalla olisi vielä ranskantunnit. Että sellaista tänään, huomenna nousen sille hitsin vaa'alle vaikka kuinka pelottaisi mitä se näyttää..