tiistai 23. maaliskuuta 2010

24.03.2010 Punnitus

Tänään sitten piti uskaltautua tuonne vaa'alle... Vaaka näytti lukemaa 71.2kg. Eli ei kovin paljon ole tapahtunut, mutta sentään hieman alemmas kuin viime viikolla. Tuli kyllä mässäiltyä ihan liikaa viikonloppuna. Nyt pitää oikeasti olla tarkkana, etteivät nuo herkkupäivän napostelut riistäydy käsistä!

Ajattelin kertoa teille nyt pikkasen yhdestä välitavoitteestani. Elikkäs isäni täyttää 50vuotta toukokuun lopulla ja pitää isohkot juhlat, joihin hän on kutsunut sekä sukulaisia että ystäviään. Itsekin pääsen tietysti juhlimaan (tai no pääsen tarjoilemaan, mutta ehkä siinä ehtii vähän juhliakin samalla). Ja tietysti tahtoisin näyttää mahdollisimman hyvältä noissa pirskeissä. Haaveilen jos onnistuisin pudottamaan painon 65kilon tuntumaan, mieluummin hieman alle tuonne toukokuun loppuun mennessä. Eli pudotettavaa olisi reilut 6kg ja aikaa 9.5 viikkoa. Eli aika tiukka aikataulu, mutta aion yrittää parhaani ja tähdätä tuohon 65kiloon! Aika näyttää miten käy, mutta nyt kun motivaatio on korkealla, niin uskon tuloksia syntyvän kunhan saan pidettyä itseni irti jättimäisistä karkkisäkeistä ja jäätelöpaketeista...

Tänään pitää mennä kouluun taas vain neljäksi tunniksi. Tuleepahan tehtyä pieni kävelylenkki siinä samalla. Muuten ajattelin pitää lepopäivän ja tehdä muutamia koulu- ja ompeluhommia. Huomenna taas uimaan!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti