Onkos ne kellot jo käännetty? :)
Viikonloppu alkaa pikkuhiljaa loppua, vaikka onneksi tämän päivän saa vielä nautiskella löysäilystä. Huomisaamu vähän pelottaa kun kello soi kuudelta, eli viideltä talviaikaa! Voi olla, että silmät on vähän ristissä. Koulua tosin on vain neljätuntia, mutta saattaa olla, että jään koulun jälkeen tekemään vielä itsenäisesti sitä liiviä, että saan sen valmiiksi. Huomen illalla menenkin sitten toistamiseen sinne helppo step-jumppaan, jota tällä viikolla kokeilin ensimmäistä kertaa. Jos jään kouluun neljään asti, niin mun pitää vaan muistaa ottaa jumppakamat ja joku pieni eväs mukaan, koska sitten joudun menemään suoraan koulusta jumppaamaan. Toisaalta ihan hyväkin niin, sillä silloin ei ehdi vielä juurtua sinne sohvan nurkkaan ja miettiä laiskuuspäissään, että jos nyt jättäisinkin sen jumpan tänään väliin...
Mulla onkin ensi viikolla koulua vaan maanantaina ja keskiviikkona, koska perjantai on vapaa, niin jää tunnit pitämättä. Tiistaina siis suuntaan taas uimaan! Keskiviikkoiltana palaan sitten taas tänne vanhempien luokse ja tortaina käyn aamusta täällä uimassa. Sitten lähdemmekin iltasella kohti ruokolahtea ja mökkiämme. Pitää yrittää alkuviikosta syödä oikein kevyesti, että sitten kun pääsiäinen tulee vietettyä vanhempien lihapatojen ääressä niin ei tapahdu niin paljon vahinkoa. Huomasin nimittäin eilenkin iltasella, että heti kun mulle tulee tylsää niin alan puputtamaan jotain... Huono homma! Onneksi se ystäväni tulee mukaan, niin ei varmasti tule tylsää ainakaan ihan heti. Pitää vaan houkutella hänet ja sisko mukaan lenkkeilemään!
Huomenna taidan taas käydä vaa'alla katsomassa miltä näyttää. Perjantaina pidin herkkupäivän, mutta ihme ja kumma pysyin jopa ihan kohtuuden rajoissa tuon herkuttelun kanssa! :)
sunnuntai 28. maaliskuuta 2010
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti